Hyvä internetpäiväkirjani, sinä et tiedä kuinka paljon minä rakastankaan roolipelejä. Olen harjoittanut niitä jo hyvin nuoresta lähtien, Matu_22 oli ehkä ensimmäinen hahmoni. Tämä tapahtui ollessani hyvin nuori, vasta 13-vuotias. Ensimmäisen näytelmäsuorituksen todisti rakas ystäväni Kerttu, jonka olen tuntenut koko elämäni, mutta joka on joutunut olemaan ilman minua vuoden, kuukauden sekä 14 päivän verran. Varmaankin kamalinta aikaa hänen elämässänsä. Hahmoni, Matu_22, oli kaksikymppinen, epäsosiaalinen ja lievästi ylipainoinen maalaisherra, joka tyydytti elämänsä janon ii2.org-nimisellä sivustolla. Suurina kulauksina Matu nautti paikan kuvatarjonnasta ja oli myös itsekin aktiivinen osapuoli - hän kun tapasi lähetellä sekavia sekä kirjoitusvirherikkaita seuranhakuviestejä puolta nuoremmille tyttölöille, valitettavasti ilman minkäänlaista vastakaikua. Tämä rooli oli aika helppo suorittaa, vaikka itse sanonkin. En missään nimessä halua, että pidätte minua äärimmäisen leuhkana tai ylimielisenä, mutta ensimmäiseksi karakteeriksi se oli aika nappisuoritus. Ehkä meidän sielumme kohtasivat, tai jotain vastaava. Minäkin olen nimittäin maalta kotoisin.
Tällä tekstinpätkällä haluasin johdattaa teidät vähän uudempaan tarinaan, nimittäin lukioaikaiseen improvisaatiopätkäämme: minulla, Jutalla ja Idalla oli tapana eläytyä erääksi perheeksi. Emme koskaan määrittäneet itsellemme virallista sukunimeä, mutta hahmoista tuli äärimmäisen toimivia sekä rakkaita. Vietimme monet välitunnit eläytyen Ukoksi, ( perheen isä, Jutan hahmo), Äidiksi (minä) sekä pojaksi Gilbertiksi (Ida).
Haluan julkaista teille, arvoisat kanssamatkustajat, tämän pienen tarinanpätkäni, sillä siitä lienee jo kauan aikaa, kun viimeksi olen toiminut täällä blogissa satutätinä. Kirjoitin tarinan
Gilbertin, tai siis Idan toiveesta, omistaen sen myös samalla hänelle. Haluan myös omistaa tämän tekstin niille, jotka suosivat taiteellista kasvatusta sekä myös kaikille Suomen Steiner-kouluille. Olette ihania!
"Omistettu pojalleni -18.10.08
Muistan vieläkin sen heleän lauantai-aamun kun olimme Visulahdessa viettämässä laatuaikaa perheen kesken. Gilbert, muistan kuinka sinä kimeällä äänellä kiljuit innosta isin antaessa sinulle keinussa vauhtia ja muistan toki myös senkin kuinka haparoivin käsin ruokit lemmikkikilpikonnaasi, joka köllötteli tyytyväisenä hieman nuhruisessa terraariossansa. Ethän sinä sitä terraariota ikinä siivonnut, emmekä mekään isin kanssa hennonneet sinua siihen käskyttää - olithan herkkä lapsi, jonka kasvatuksessa halusimme suosia pelkästään taiteellisia keinoja! Juuri tuona päivänä isi oli pukeutunut riemunkirjavaan havajilaispaitaan ja seisoi ylpeänä kellanruskean asuntoautomme edessä, varvasläpsyt jaloissansa ja auringossa haalistunut kalastajalakki päässä tönöttäen. Isi oli juuri saanut grillatuksi kassler-paistit ja pari maissinvartta, kun sinä poljit niin vimmattua vauhtia uudella, viipperällä varustetulla polkupyörälläsi päin meidän grilliä! Grilli kupsahti kumoon, sinä myös. Antimet mätkähtivät nurmelle, ja maissit rullasivat omia reittejänsä pitkin ojanpientareelle. Siinä rytäkässä sinun rillisi menivät aivan vinksinvonksin ja polveesikin tuli pari naarmua. Taisit alkaa poruta, mutta onneksi äitimamma laastaroi molemman polvesi
Kirilin kuvilla varustetuilla heftoilla. Haavat kirvelsivät hieman uidessa, mutta uljaana poikana et kuitenkaan niistä välittänyt vaan polskit tyytyväisenä oranssit kellukkeet rimppakäsiesi ympärillä. Isin kanssa me seisoimme altaan reunalla ylpeinä ja otimme sinusta aivan MAHDOTTOMAN paljon kivoja kuvia salaman kanssa ja laitoimme kuvat vuoden -98 joulukortteihin! Nyt näistä ajoista on likimain kymmenen vuotta aikaa, ja voin yhtä ylpeänä äitinä sinulle huiskuttaa altaan reunalta ja ottaa yhä kivoja kuvia sinun uiskennellessasi kellukkeet käsivarsiesi ympärillä! Hienointa on kuitenkin se, että sinulla on söpö tyttöystävä, chinchillojen kasvattaja-farmari Kaisa, joka tietää kaiken chinkkujen oikeuksista! Kaisa on tehnyt kolme pyhiinvaellusmatkaa chinchillojen kanssa Lapissa, mm. Halti- ja Saanatuntureille. Siellä chinchillat sukivat turkkinsa puhtaaksi raikkaassa maalaisilmassa ja höristävät korviansa kuullakseen riekkojen soidenmenohuudot. Välillä chinchillat kaivavat povitaskuistansa kiikarit tarkkaillakseen tilannetta taajaman tuolla puolen. Kaisa itse eläytyy myös näihin rituaaleihin pörhistäen turkkinsa ja kuunnellen soidinmenokutsut kiikarit kaulassa.
Poikani, toivon että sinäkin saat antoisia erähetkiä uuden heilasi kanssa, hän on juurikin unelmaminiä tällaisille vanhemmille, jotka ovat ainoan poikansa taiteellisin keinoin kasvattaneet!
Rakkaudella, äiti (kursiivilla) "
Linda
PS. Onko teillä vastaavanlaisia harrastuksia? Onko muita vapaan improvisaation tai larppaamisen ystäviä? Voidaanko järjestää miitti? Viittaa ei silti saa tuoda. Ne vihastuttavat minut.
