Kaipuun lohduton tie

Arvatkaa haluttaisiinko me takaisin Amsterdamiin? No mahdollisesti kyllä. Ei voi muuta kuin tihrustella kotona matkakuvia monitorilta. Kohta vien ne kehitettävästi, jotta pääsisin myös hiplailemaan niitä. Eipä tässä sitten muuta, oli siellä siis ihan ok:ta.
Vaikka talot olikin vinoja, ihmiset hymyili, kaupoissa myytiin vain second handia ja pyöräily oli hallitsevin tapa liikkua. Kyllä sen jotenkin kesti. Juuri ja juuri. Karpaaseja kun ollaan.

Linda

Midas is king and he holds me so tight and turns me to gold in the sunlight!

(Kuvat we heart ja fuckyeahalexachung.tumblr )

On ihanaa kun on melkein kesä. Kesällä aion käyttää pitkähelmaisia hameita ja siroja nauhakenkiä ja kärevänkulahtaneita farkkushortseja. Rusketukseni tulee tietenkin olemaan niin kultainen, että myytteihin uskovat luulisivat itse Midaan koskettaneen minua. Haaveilen kepeänlaiskoista kesäpäivistä maaseudulla. Kaipaan sitä, että saatan olla katsomatta kelloa koko päivän aikana. Kaipaan pöllyäviä hiekkateita ja nostalgisia mutta hieman kantturoita mummopyöriä.
Tällä hetkellä unelmoin haalistuneensinisistä lappuhaalarishortseista, Alexa Chung inspiroi vahvasti minua. Ihastuin Alexan tyyliin vuosi sitten, kun löysin hänen suunnittelemansa malliston Madewellille. Onko täällä muitakin kyseisen henkilön säväyttämiä?

Linda

Wiralliset kewätterweiset!!

Olen kai kevätihminen. Jo maaliskuun alkupuolella aistin ensimmäisiä kevään merkkejä ja kaivoin ohuen, vihreän maiharitakkini esille. Törppö äitini tyrmäsi navigointini mitättömiksi ja piilotti kyseisen takin, jotten voisi käyttää sitä. En tiedä, onko se enää normaalia, että äiti piilottaa kohta parikymppisen tyttärensä vaatteita, sillä tätä tapahtui eritoten ollessani yläasteikäinen. Muun muassa mustat Adidas superstarini sekä ihanan kippana, punainen, valkoisilla sporttiraidoilla varustettu pusakka talvehtivat paikassa nimeltä jemma.
Uusimmassa tarinassani on kuitenkin onnellinen loppu - äidin ollessa poissa kotoa törmäsin vahingossa yläkaappiin survottuun takkiini. Tervehdin sitä riemumielin ja vilistin melkeinpä heti sen kanssa kaupungille, uhmaten mahdollisia nuhia ja pissatauteja.

Nyt kevät on tullut oikesti toteen, ja maiharini on saanut muitakin iloisia kamuja! Järjestelin nimittäin vaatekaappini uudestaan, ja erityisen näkyvälle paikalle - tangolle - ripustin kaikki pirteimmän väriset sekä tyttömäisimmät kolttuni.



Myös uusien aurinkolasien hankkiminen kielii jotakin tulevasta! Nämä ovat ne upeat lasit, jotka tuovat kantajalleen alter egon. Itse muutun oitis Kuusumun profeetaksi, joka eroaa tavallisesta Lindasta huomattavan paljon. Jo tutuksi tullut sanonta "Kuusumun profeettaa ei tuusannuuskista piittaa" kielii paljon hahmon luonteesta. Vanha Linda on mestari itsensä kyseenalaistamisessa sekä typerien epäkohtien etsimisessä. Haperomielisenä saattaa jopa yltyä neuroottiseksi. Kuusumun profeettaa taas tietää, ettei vaatimattomuus kaunista ketään.
Profeetta on hyvin universaali tyyppi - maailmassa on vain yksi Kuusumun profeetta, joka tietää paremmin, todellakin!




Kolmas varma merkki vuodenaikojen muutoksesta on tämän rakkineen esille kaivaminen: uusista tuulista innostuneena, vuosi toisensa jälkeen lupaan ikuistaa kaikki ihanat hetket ja perehtyä paremmin vaarilta saadun filmikameran käyttöön. Arvatkaa kuinka usein tämä käy toteen? Valitettavan harvoin.



Onneksi opettelua saattanee helpottaa samalta henkilöltä perityt valokuvauskirjat. Tämän opuksen mukaan (näkyy kuvassa) esimerkiksi popliinitakki, puliukko sekä kirjoituskone ovat vähemmän kuvauksellisia. Pidän varmasti mielessä.




Onko teillä samoja juttuja? Esimerkiksi alter egoja? Tai edes alter egoja tuovia asusteita?
Tai edes kirjoja, jotka kieltävät popliinitakkien kuvaamisen?

Kewätterweisin,

Linda

(jahas, ja tämäkin postaus aloitettu 15. 4, eli se siitä keväästä sitten, sillä täällä on melki kesä! Huisia!)

se haikean onnellinen tunne kun sydän meinaa läkähtyä

Löysin koneeni kätköistä ihanan vanhan kuvan - me hyvin rajuina vuonna 2009, biletyyli oli tuolloin kova juttu, tässä kuvassa ilmeisesti livutaan jo sen aikakauden loppupuolella. Trikoo silti edelleen kova sana, pus pus.


Eilen olin Scandinavian Music Groupin keikalla ja katalalla kämppikselläni oli katala suunnitelma: kaapata Terhi Kokkonen hääsäkkiin ja tuoda meille asumaan makuuhuoneen kaappiin. Se ei ollut kuitenkaan julma suunnitelma - luvattiin lainata Terhiä toisinaan myös Idalle ja Laurille, jotka myös suunnittelivat vastaavanlaista ryöstöretkeä.
Keikalta kotiin pyöräillessäni muistin ihania hetkiä juurikin tuolta vuodelta 2009, kun pyöräiltiin Lindan kanssa usein yöllä kaupunkiin ja kaupungista taas kotiin, silloin aamu oli jo alkamassa sarastaa ja oli ihan hirmuisen kaunista. Silloin tuntui niin onnelliselta, että sydän meinasi läkähtyä. Tiedättekö niitä hetkiä, silloin oikein kouraisee ja tuntuu haikealta vaikka samalla huikean onnelliselta? Sellaisia tuntee vain kesäisin.


-Jutta