MOI!!!!

Enpäs olekaan kirjottanut ehkä ikuisuuteen. Siksi se kai tuntuukin nyt kumman hankalalta. Kun jotain asiaa ei tee aikoihin, siitä tulee vaikeaa - asian uudelleen aloittaminen on kuitenkin hoidettava ihan ok, ei sitä mitä tahansa sillisalaattia viitsisi alkaa tarjoilemaan. Sitten tuleekin luoneeksi itselleen paineita asiasta eikä ainakaan tuskastuneena saa mitään tehtyä. Se itseasiassa taitaa olla minun yksi suurimmista ongelmistani: tiedän, että jotain pitäisi tehdä, ehkä ihan kunnollakin, enkä silti saa aikaseksi. Parempi siis olla tekemättä mitään, perustella ehkä muutamalla tosi pitävällä syyllä itselleen asian lykkäämistä.
Nyt kuitenkin ajattelin antaa itselleni luvan tarjoilla sillisalaattia ja turhuuksia, välittämättä sen kummemmin. Piirsin yksi päivä ruman koirankin, kun koitin saada itseäni niskasta kiinni ja alkaa taas piirtämään, ja olen ennakko-odotuksista huolimatta ihan pystynyt elämään asian kanssa. Sen jälkeen olen jopa piirtänyt hienonkin jutun, ehkä siis alottamalla hurusepostuksista tulen joskus vielä pääsemään siihen ihan okeihin.

Näissä kuvissa on keskiviikko. Olen päättänyt lähteä ryypiskelemään Matiaksen kanssa ja päätynyt loistokkaaseen Vanhaan Monttuun:

No nyt sitten torstai. Harvinaisen kiva ilma. Martinkaan jalka ei enää ole kun vähän rikki joten lähdettiin sen kanssa lenkille. Ties vaikka rassukka vähän laihtuisi:

Ja nyt, perjantaina, olen taas vienyt pienen punkeroni lumeen leikkimään, tehnyt itselleni hyvää ruokaa ja käynyt kirjastossa. Aikeenani oli vuokrata muutama hyvä leffa, mutta hyllyt tuntui olevan täynnä pelkkiä pyssymiehiä tai traagisia rakkaustarinoita. En innostunut. Martti siis kainaloon ja Muleumia lukemaan.

-Jutta, se kolmas tyyppi

California, show your teeth!

(Ottamiani kuvia söpöistä lempparilapsista, joita hoisin pari kertaa lomani aikana)


Viime kesällä vietin kuusi viikkoa Kaliforniassa harjoittamassa englannin kielen taitojani. Olin aina ennen kokenut itseni harvinaisen kehnoksi englannin taitajaksi, joten matka oli oiva tapa kerätä kokemusta sekä rohkeutta kielen puhumiseen, ja se avarsi muutenkin näkökenttääni.
Reissun aikana huomasin asioita, joihin kiinnitin erityisesti huomiota - kutsuttakoon niitä sitten vaikkapa kulttuurieroiksi - mielestäni moisia on aina jännittävä kuulla, joten teen niistä listan ja haastan teidät kertomaan vastaavanlaisia huomioita muista kulttuureista!

1. Jenkkihymy - en tajunnut sen olevan näin todellinen. Häkellyin jääkaapinovista sekä oleskeluhuoneiden lipastoista, jotka olivat koristeltu erilaisilla valmistujais-, hää-, tai koulukuvilla, joissa kaikilla ihmisillä on samanlainen, pingoittunut hammashymy. Aluksi koin moiset hymyt hieman pelottaviksi: nopeasti naamalle räpsähtävä hymy säikäytti minut, ja tuntui mahdolliselta pilkalta. Hymy ei nimittän suinkaan sula kasvoille, vaan on nopea välähdys, joka katoaa yhtä nopeasti kuin tuleekin. Tällainen hymy esiintyy mm. kättely- sekä tutustumistilanteissa. Paikallisten mielestä näytin kuvissa vihaiselta, jos en hymyillyt hampaat näkyen - opin kumminkin oikeat otteet nopeasti, enkä kai näyttänyt enää maanis-depressiiviseltä.

2. Tervehtiminen - tästä pidin! Tuntemattomiakin saatetaan moikkailla keskellä katua, kunhan vain kävelee vastaan. Suomessa möllötetään paikallaan, hyvä jos silmiin katsotaan - morjenstelijat mielletään lähinnä kylähulluiksi. Jenkkejä oli huomattavasti helpompi lähestyä, sillä tuntemattomille puhumista ei kummeksuttu, vaan pidettiin tavallisena ystävällisyyden osoituksena.

3. Kulkeminen - ette ikinä arvaa, mistä haaveilin!
-No pyöräteistä tietenkin - vaikka oltiinkiin rennossa Kaliforniassa, niin autolla kuljettiin paikasta toiseen, minkä sitten koin turhauttavaksi. Huomasin usein haaveilevani suomalaisista, lempeistä ja valoisista kesäilloista, jolloin pyöräilen keskustasta kotiin, ihaillen matkan varrella olevia söpöjä puutaloja puutarhoineen ja hengittäen raikasta kesäilmaa. Aika kansallisromanttilselta kuvaukselta tuo kuulostaa, mutta matkailu avartaa mieltä, ja niinpä minäkin huomasin arvostavani montaa kotosuomalaista asiaa kahta kauheammin. Ehkäpä kulkeminen korostui minulle erityisen paljon siksi, että olen kortiton, ja täten polkupyörä on noussut melkein vapauden symbolin asemaan.

4. Yleinen asenne - ilahduttavampi kuin monella täällä Suomessa. Harmikseni olen huomannut, että suomalaisilla on taipumusta kokea muiden menestyminen omana häviönä - "mikä toikin nyt luulee olevansa?" ja "ihme kekkeruusi" - molemmat kuulostavat perisuomalaiselta jupinalta, minkä kaltaiseen sadatteluun syyllistyn itsekin toisinaan. Ameriikoissa taasen pystyttiin olemaan vilpittömän iloisia kaverin onnistumisen puolesta, ja jupinat jäivät täten muualle.

5. Frozen Yogurt - ei mene mahdollisesti kulttuurierojen puolelle, mutta tämä on mainitsemisen arvoinen juttu. Pehmismäinen, jäädytetty jogurtti kera kirpsakan pohjamaun - licky licky yam yam vähintäänkin! Yksi parhaimmista jälkkärivaihtoehdoista, mitä olen koskaan maistanut, eli helkkarin hyvää, sillä tällaisia titteleitä ei joka päivä jaella. Toistaiseksi en ole löytänyt mitään vastaavanlaista täältä, mutta jos jossain on, ja joku vain tietää, niin kertokaa ihmeessä!

Kuusi viikkoa oli itselleni juuri sopiva määrä viettää aikaa "suuressa maailmassa". Siinä ajassa näin ja koin paljon ainutlaatuisia juttuja, opin ymmärtämään paremmin erilaisuutta sekä arvostamaan sitä, mitä minulla on jo ja tietenkin rohkaistuin rutkasti englanninpuhujana - kuuden viikon jälkeen olin kuitenkin kypsä palaamaan takaisin kotiin. Se maistui varsin mannaiselta.
Kari Tapiota lainaten - "Olen suomalainen".

Millaisia huomioita te olette tehneet muista kulttuureista matkustellessanne muualla?
Olen aina utelias tällaisista jutuista :--- D

Linda

Ps.
Hah olin aloittanut tämän postauksen kanssa kikkailun 4. 10. ja nyt sitten sain vihdoin valmiiksi. Pää on tuntunut tyhjältä peltipurkilta moneen otteeseen ja tekstikin sen mukaista tönkköä vääntöä - kuvailisin mielelläni kuivaksi paskaksi, mutta soveliaisuussyistä tyydyin ensiksimainittuun. Taidan kärsiä verbaalisesta ummetuksesta.