12/16/2012

MOIMOIMOIMOIMOIMOIMOIMOIMOIMOIMOIMOIMOIMOIMIOMOIMOIMOI

MOI, mä oon vielä täällä Internetissä!!!! En vain avaa sitä enää kovin usein, kiireinen kun olen ollut. Oikeastaan, toinen syy, on se, että inhoan nykyään elektroniikkaa useammin kuin ennen. Läppärini olen heittänyt ikkunasta ainakin kaksitoista kertaa. Tai ainakin uhannut heittää. Mutta uudesta hienosta älypuhelimestani, siitä pidän kovasti. Siinä on hienoja ominaisuuksia, kuten vaikka helppo ja nopea pääsy Internetiin (mokkula ei pätki) ja hyvä kamera, jolla räpsittyjä kuvia voi sitten postata Instagramiin. Sen käynnistäminenkään ei kestä kahtakymmentä minuuttia. Siis sen puhelimen.

Mutta niin, siitä kiireestä. Mulla on ollut ihan huisin huikean kjempekiva syksy, lorvimaan en ole joutunut. Päivät ja yöt ovat kuluneet sukkelaan: tuntuu, että vasta viime viikolla oli ihka ensimmäinen päivä uudessa koulussa ja nyt vietänkin jo joululomaa -ensimmäinen puolikas fuksivuodesta meni jo, apua!

Olen tänän syksynä muun muassa:

Lopettanut urheilun. Taas. Mutta tällä kertaa ihan oikeasti.

future superart and design
Tehnyt ensimmäisen 3D-mallinnuksen. Sehän sujuu, kuten kuvasta näkyy.


Muuttanut pahvilaatikkojeni kanssa takaisin omaan kotiin!!



bagdad
Synnyttänyt kamelia. Sen nimi on Bagdad ja se osaa useita temppuja.
  

Aloittanut urheilun uudestaan. Taas. Mutta tällä kertaa ihan oikeasti. 



festarit12346 
 Ollut eräillä loppusyksyn kivoilla rokkifestareilla. Tai siis suunnistuskisoissa. 



nolo123
 Ollut eräillä toisillakin festareilla. Siellä oli norsu ja sirkusta ja paljon ihmisiä kummissa vaatteissa.

 

festiiit
 Ollut eräillä kolmansillakin festareilla. Tai aika monilla festeillä oikeastaan.



järvi jäässä minä en
Odottanut lunta ja pakkasta , ja saanut mitä toivoin. Rutkasti. Hiihtämään, hiihtämään!!!!! 

Mulle kuuluu siis hyvää. Mitä teille kuuluu?

-Miina

6 kommenttia:

IinaM kirjoitti...

mietin jo että kirjotteletko tähän blogiin enään kun ei oo kuulunu mitää :D terveisin alakerran naapuri!

Anonyymi kirjoitti...

AHA AI SULLA ON JOULULOMA AHA JUSTIINSA NIIN, NIIN NIIN JOOO KIVA JUTTU NIIN!!!!! T: KATEELLINEN AKKA TURUUST

turo kirjoitti...

LAATU_POSTAUS VÄHÄÄN aikaan senkin pupukarhu

Ida365.fi kirjoitti...

NO MUTTA MITÄS IHMETTÄ MEINASIN TÄSSÄ TUOLILTA PUDOTA; MIINA PÄIVITTÄÄ HURRAAA!!!!!!!!!

Miina kirjoitti...

rappiolapsi, haa terkkuja naapurille!! Mä aion taas ehtiäjaksaa kirjoittaa useammin kuin kerran puolessa vuodessa.... :-)

KATEELLINEN AKKA TURUUST, SRY UNOHDIN MAINITA MUN KYMMENEN PÄIVÄN TYÖPUTKESTA JA RÄSTISSÄ OLEVISTA OPINTOSUORITUKSISTA NIIN NIIN U KNOW!! Plus oon toista viikkoa kipeänä =(=(=(

turo ite oot pupukarhu

IDA IHMEITÄ TAPAHTUU!!! Kuten sun vapaapäivä :--)

keikkutuoli kirjoitti...

joo o kameli ku eläin tarhast kadonnu