Pienimuotoinen Vallankumous

Virallinen kannanottoni nuorten työttömyyteen kesällä, vuodentakainen sellainen. Suosittelen kaikille lämpimästi toukokuisia manifesteja, ettei sitten tule isompia tai pikkuisempia vihoja!


"Pienimuotoinen Vallankumous"

Kun ihminen turhautuu, hän turhautuu yleensä ympäristön vaikutuksesta. Vaikka hän kokisikin itse olevansa syyllinen kaikkeen, on ympäristöllä silti suuri merkitys tässä. Näin siis minäkin turhauduin: eräänä niin kovin viattomana päivänä lähdin kiertelemään erilaisia kahviloita sekä pikku kojuja ja kyselin, josko saisin kesätöitä itselleni. Mikään ei toistaiseksi ollut näyttänyt pahoja merkkejä, ei edes pilviverho taivaan yllä ollut repeillyt, eikä yksikään musta kissa ollut juossut tien ylitse. Kaikessa harmaudessansa kuvailisin päivää tavalliseksi, siis kelpo päiväksi. Toisin kävi: en saanut töitä ja koin suuren pettymyksen. Kun saavuin viimeiseen hakukohteeseeni, erääseen pähkinäkauppaan, jota oli ennen niin mukava, mursunviiksinen mies pitänyt. Mies viiksinensä oli yhä siellä, ja teitittelemällä ilmaisin asiani kiinnostuksesta mahdollisiin töihin. En saanut töitä ja näin pahuuden miehen vasemmasta silmästä. Se oli diktaattorimaista valtaa, valtaa jolla hän kykeni alistamaan minut, kykeni torjumaan hyvän työvoiman. Säikähdin, ja näin ollen mies menetti mukavan asemansa mielessäni. Tulin tyytyväiseksi siitä, etten saanutkaan paikkaa, sillä enhän halunnut olla mokoman diktaattorin alamainen. Jotain kykenin siltikin tekemään siinä vääryyden mekassa: noukin ruskeasta, viiden ja puolen litran astiasta kourallisen parapähkinöitä, joita hitaasti, aivan kuin kiduttaen, tiputtelin pitkin kaupan lattioita. Mursunviiksinen mies ei ensiksi huomannut pientä elettäni. Hän seisoi vanhanaikaisen kassakoneensa takana, luultavasti laski pohjakassaa, tarkka kun oli. Kun sitten hetken päästä mies nostaa katseensa ylös, olin jo päässyt pekaaninpähkinöiden kimppuun. Olin juuri upottanut molemmat kourani astiaan, ja uhmakas ilme kasvoillani katseeni miehen kanssa kohtaa. Nostan käteni ylös ja viskaan pähkinät kädestäni ensiksi oikealle, sitten vasemmalle. Mursunviiksinen mies ei hämmästyksessäänsä saa sanaa suustaan. Myös liikkeessä samaan aikaan olleet kaksi muuta asiakasta, sulkahattuinen vanharouva linssiastioiden luona sekä popliinitakkiin puketunut, kohteliaan oloinen opiskelijapoika kiinnittävät minuun huomiota. Olin tyytyväinen tästä kaikesta huomiosta: halusinhan todistaa, että olin kokenut vääryttä ja että kykenin silti sen jälkeen osoittamaan mieltäni pahuutta vastaan (miehen vasen silmä).
Revolution!
Hetki oli sinänsä hieno, mahdollisesti yksi hienoimmista elämäni aikana. Näin jälkeenpäin voin vilpittömästi sanoa ansainneeni sen. Hienon hetken jälkeen, kummastuneiden sekä ärtyneiden katseiden alla kävelin tyynesti pistaasipähkinöiden luokse. Tässä vaiheessa mursunviiksinen pahuuden perikuva puhutteli minua, mutten kiihkossani kuullut juuri mitään, enkä kokenut sitä suurena menetyksenä. Kauhoin vihreällä muovikauhalla vimmattua vauhtia pähkinäastiaa, niin että osa pistaaseista lensi kaaressa lattialle, yksi jopa ylsi mursunviiksisen miehen kengänkärjälle. Napakymppi!
Rauhoitin tahtiania ja tein yhden huolellisen kukkupäisen kauhallisen, jonka tähtäsin tarkasti kohti miestä. Uhmakkaasti linkosin kauhallisen suoraan ravunpunaista ja raivostunutta miestä kohti. Suurin osa lastista kopsahteli mahakasta miestä päin ja ropisi sitten alas lattialle. Raivosta urahteleva mies tarttui ranteisiini kiinni, yrittäen estää minua takomasta häntä pikku nyrkeilläni. Kädessäni oli yhä vihreät muovikauhat - heitin ne kaaressa taaksepäin, toivoen samalla mahdollisimman suuria tuhoja. Raikuvan raivon vallassa mies lähestyi minua kuin vaappuva jugend-henkinen kaappikello konsanaan - kärräten minut ulos kaupastansa. Ilokseni huomasin, että yksi pistaasipähkinä oli jäänyt kuorestansa kiinni miehen tutiseviin viiksiin. Liikkeen ulkopuolella mies piti minulle puhuttelun hengitys höyryten, tarttui kiinni olkapäästäni ja ravisteli minua, niin että heiluin kuin marionetti. Säilytin yhä kalkkaroisen, tuiman ilmeeni. Mielenosoitukseksi näytin kieltä miehelle - vähintään viiden sekunnin ajan - tuhahdin ja poistuin estradilta tehden pienen hovikumarruksen. Vallankumoukseni päättyi varsin juhalvissa merkeissä.

Veni, Vidi, Vici! Vicotory & Jubileum!


Linda

Ps. Saatan innostua jopa laittamaan tänne rap-posseni Taurus-Crew:n sanoituksia, taikka peräti runoutta menneiltä vuosilta?