11/20/2009

top 5 things i hate that everyone else seems to like

Mä tykkään tehdä listoja, oli sitten kysymys top5-listoista, ostoslistoista tai vaikka siitä, mitä pitää muistaa ottaa mukaan matkalle lähtiessä. Tein top5 listan asioista, joista kaikki muut tuntuvat minua lukuunottamatta pitävän. Ideahan lähti varsinaisesti eräästä Facebookin sovelluksesta, mun alkuperäisen toteutuksen näkee tästä. Omasta mielestäni vaan toi hate-sana on hieman liian voimakas tähän tarkoitukseen ja teinkin sitten kokonaan uuden setin tähän.

Image and video hosting by TinyPic
1. Lateksilegginsit, lakuleggarit, tekonahkalegginsit ja wet lookit. Siinä on sellaisia legginssejä, joista en ole ikinä innostunut! Wet lookit tuntuvat kuuluvan monen vaatekaapin sisältöön, jotenkin ne mielletään helposti yhdisteltäviksi. Itse en osaisi yhdistää noita mihinkään materiaaliin, vaikka yleensä pidänkin materiaalien kontrasteista pukeutumisessa. Ne kerrat kun olen tuommoisia jalkaani sovittanut, olen meinannut kuolla nauruun- ainakaan ne mun sovittamat eivät ole olleet erityisen imartelevia...... tai sitten vika on mussa, who knows :-D Useimmiten sytyn oudoillekin trendeille (ainakin jossain määrin) pienen sulattelun jälkeen, mutta nämä ovat sellainen vaatekappale, jotka lähinnä ihmetyttävät. Tämä on tietty vain henkilökohtainen oudoksuma- oon toki nähnyt onnistuneitakin yhdistelmiä, vaikka jalassa olis ollut jotkut yllämainituista. Eri asia on se, olisiko ne yhdistelmät olleet mun silmään vielä parempia esim. farkkuleggareiden kanssa....

2. Nominations-korut. En ymmärrä noiden suosiota ollenkaan, mutta kai se on se keräily-idea. Idea itsessään on tosi hyvä, mutta voiko paljon persoonattomampaa korua olla, pikkupalasia jotka maksaa maltaita? Vaikka kuinka kerätään erilaisia paloja ja rakennetaan persoonallista ranneketta, näyttää nuo kaikki samoilta. Kauneushan on tunnetusti katsojan silmissä ja sitä rataa, mutta mun mielestä nuo ei ole edes kovin nättejä.

3. Farmville, tähän kohtaan sopis se hate-sanakin! Kutsut ja ilmoitukset hukkuneista ankoista sun muista ärsyttää, mutta ne kansiot täynnä farmvillekuvia.................. Hahhahahahhhaaa :--D Onneks on muitaki jotka ei innostu, haha!

4. Kypsät ja ylikypsät banaanit = yackk! Tunnen huomattavasti enemmän niitä, jotka syö banaaninsa kypsinä, kuin niitä, jotka syövät ne mieluummin raakoina. Itse lukeudun jälkimmäiseen porukkaan - banaani on hyvää vaalean keltaisena, mieluummin vihreään kuin ruskeaan taittuvana. Kypsät ja semmoiset äklömakeet banaanit sopii mun mielestä vaan pirtelöaineksiksi... Tottahan se on, että kypsissä banaaneissa on enemmän energiaa ja ne ei ainakaan rupea kutittaan kieltä, mutta jotain semmoista niissä on mistä en pidä.

5. Vaniljajäätelö - se on vaan niin tylsää, etten ymmärrä miks sitä on esimerkiksi irtojäätelömyynnissä kesäisin (no ehkä siks että joku tykkää siitä, mutta siis), tilalle sais jonku paljon kivemmanki maun! :-D Pehmiksessä vaniljajäätelö on ihan ok, samoin vanhan ajan vaniljana, mutta se valkoinen litratavara ei maistu miltään. Jotta siitä sais herkullista, pitäis siihen lisätä ainakin kastikkeita, kermavaahtoa, banskua ja jotain suklaajuttua, mmm.

Allekirjoitatteko jotain juttuja vai oletteko kenties aivan täysin eri mieltä? :--D

Ida

58 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joo aargh Nominationit, en kans tajua niitä _yhtään_. Rumia. Ja allekirjoitan myös Twilight Movien sieltä alkuperäislistastasi!

Anonyymi kirjoitti...

Joo noi nominationit ärsyttää niin suunnattomasti ! ja kyl toi vanilja jäätelöki hmmphh

Minna L. kirjoitti...

Haha samat ärsytyskohteet/ei tykkäyskohteet pätee tännekin. :D Kyllähän ne wetlookit muiden päällä näyttää joskus ihan kivoilta mutta omassa jalassa ne näyttää kyllä aivan jumalattoman typeriltä. : D Nominationia en vaan käsitä, enkä myökään MITÄÄN facebook-pelejä (onneks ne voi blokata omalta sivulta). En suostu syömään ruskeita banaaneja ja en tiedä millon oisin syönyt vanilijajätskiä pelkälteen, SE ON TYLSÄN MAKUSTA.

Kiitosmoi.

Anonyymi kirjoitti...

allekirjotan lähes kaiken.
sulla tais jäädä tuohon facebook kuvaan alle oma sukunimes jonka olit kyllä sutannut yläreunasta..

Milja kirjoitti...

Twiligt - HYI !!!!!!!

Laura kirjoitti...

allekirjoitan kaiken muun paitsi ykkösen, erityisesti FARMVILLEN !

Anonyymi kirjoitti...

en vihaa mitään muuta niin paljon kun farmvilleä :--D !!!

Milja kirjoitti...

Twilight - HYI, ÄLLÖÄ!
Salkkarit - WTF mitä kuraa!?
Farmville - MIKÄ IHMISIÄ VAIVAA?!
Nominationit - YT ELI YLIHINNOTELTU JA TYLSÄ!!!
Vaniljajäde - HYI PAHAAAA!

Mut olut ja lateksit on ihan koviksia. Agynes ja banaanit ei sit taas herätä mussa mtn tunteita :DDD

Anonyymi kirjoitti...

itekki syön banaanit aina semmosina että niissä on vielä hiukkasen vihreetä siellä päässä :))

Anonyymi kirjoitti...

siis allekirjotan! en käsitä nomination-koruja ja pelkkää vaniljajäätelöä!!! :----D

Irina kirjoitti...

hah niin totta:D! oon aina vihannu nominationeita mut nyt oon kyl ihan pikkasen alkanu lämmetä niillekki. Vanilia jätski on pahaa, farmville on ärsyttävä ja wet-lookit (paria poikkeusta lukuun ottamatta) yök:D mut mä kyl tykkään kypsistä mahd. ruskeista banaaneista:'''D

ida kirjoitti...

Anonyymit, no niinpä :-D Niistä on kyllä kans tullu eräänlainen massajuttu, ja joo Twilightin suosiota en tajua ollenkaa :-D Mun mielestä ne näyttelijät eivät osanneet näytellä, etenkään se eukko siinä....

Jennifer, ah, ihanaa huomata että en oo ainoita nominations-inhoajia :-D Ja vaniljajätski vaan on niin booring

Superlatiivi, hahaa loistavaa! Sulla on erinomainen maku siis;-D Mäkään en oikeen käsitä Facebook-pelejä, testit kyllä menee tylsempinä hetkinä. Ja ihanat makumieltymykset sulla myös!;-D Ruskeet banskut on ällöjä ja vaniljajäätelö äärettömän tylsää, mutta niin on myös se suklaarouheella varustettu versio vaniljajäätelöstä! Hrr

Anonyymi, hienoa :-D Ja hei hups, oonpas taitava, kiitti ku sanoit :-D sensuroin senkin.

Milja, niin juuri!!

lura, hahaa, ymmärrän ! :--D

Petra, hahahahah ihanaa :--D piru se on rasittava, vois blokkaa kaikki ne ilmoitukset siitä...

Milja, ahahha loistavaa :--D Olut on pahanmakusta ja banskut liian kypsinä ällöjä. Agynessin hehkutusta taas en ymmärrä ollenkaan ja lateksileggareihin ei oo kehkeytynyt sitten minkäänlaista suhdetta.

Anonyymi, sellaisina ne on just hyviä, ilman ruskeita laikkuja, kiitooos!

Anonyymi, hahaa, hyvä :--D vaniljajätskiki sopii vaan pirtelöön, sellasenaan se on niin turhaa.

Irina, ihanaa :-D Oon jotenki aatellu että kaikki rakastaa nominationseja, vaikka ne on todella tylsiä ja kaikilla samannäköisiä?! Ite ostaisin mieluummin jotain hivenen persoonallisempaa. Sen sijaan ton banaanijutskan ymmärrän jollain tapaa, itse inhoan raakoja päärynöitä....

juuli kirjoitti...

idaa senkin farmville vihaaja mikset oo mun neighbour <3<3 :DD hehee

no okei oon mäkin päässyt jo riippuvuudestani eroon :'D

päätin btw tänään et katon nyt viikonloppuna ehkä sen twilightin vihdoin, voin sit koulussa avautua sen kamaluudesta :))

ida kirjoitti...

juulilili, koska en kestä sitä !!!! Raaaah :-DD Hahha, joo katso ihmeessä, ja keskity erityisesti siihen kun ne vipeltää puissa (....) ja kimaltelee ihanasti<3<3<3<3 tuut varmasti tykkään siitä yhtä paljon ku mä ;-D ja jos tykkäät enemmän, niin oot silti mun kamu, joten don't worry :------D

Anonyymi kirjoitti...

mikset estä farmville-sovellusta? sitte et näkis mitään niitä ilmotuksia.

Inka kirjoitti...

NOMINATION.

Voi jeesus, ei iske yhtään. Niin persoonaton ("siis hei just voi tehä siitä persoonallisen <3<3<3<3" wtf...)

Ja Twilight. Täyttä paskaa. Demi.fissä(:D:D) on muuten aika hyvä ketju uusimman elokuvan saamista arvosteluista...

http://tinyurl.com/yevpwmf

Chérie kirjoitti...

Nominationit- oon täysin samaa mieltä!! Ne ei oo oikeesti edes yhtään nättejä..

VihreäBanaani kirjoitti...

Täytyy sanoa et olen suurimmaksiosaksi samaa mieltä :D
Nominationeista itse tykkään (koska mulla on sellanen :D), mutta oon kyllä jo vähä kyllästyny niihin.
Ja Farmia täytyy puolustaa :D! Sen on vaan kaikessa yksinkertaisuudessa niin koukuttava :D No kaikki ei voi tykätä.

Mutta muuten oon samaa mieltä! Vihreet banaanit on niiiiin paljo parempia ja herkullisemman näkösiä ku keltaset (tai ruskeet)! Ja ketä muka ostaa vanilia jäätelöä jos on ihan mitätahansa muuta myös tarvolla? No ehkä vanhat ihmiset :/

Ja sun alkuperänen lista on niin oikeessa :D Ne leffat on jotain niin naurettavia ja kamalia samaan aikaan!

Joa kirjoitti...

Inhoan noita kaikkia! Vihreät banaanit rulettaa ja vaniljajäätelö on tosiaan tylsintä ikinä. :) Inhoan myös Uggeja yli kaiken. Yhh.

Anonyymi kirjoitti...

hyi raakoja banaaneja :-D

Anonyymi kirjoitti...

Nojoo twilight ja salkkarit ei kyllä iske :D

Minna kirjoitti...

Kolmoseen asti oon ihan samaa mieltä.
Mutta mäkin pidän enemmän kypsistä banaaneista, ja lisäksi rakastan vaniljajätskiä + kaikkia muitakin! :-)

annni kirjoitti...

hihhihhiiii, oon ihan eri mieltä noista kaikista :-D

-wetlookit on maailman parhaat päällä, oikeesti mulla on ne melkein joka päivä jalassa!
-Tykkään katsella kavereiden nominationeita ja miettiä miksi he ovat valinneet juuri kyseiset palat. itsellänikin on sellainen:)
-Farmiville on loisto! taino...oikeesti inhosin sitä vielä alkusyksystä, mutta nyt oon niin koukuuttunut siihen, etten voi lopettaa:D
-banaanit on niiiin paljon parempia tummana! vihreät banaanit=hyi!
-vaniljajätski on ollut mun viime aikojen suurinta herkkua! syön sitä nykyään paljon useammin kuin karkkia tms. muita juttuja :-) itse asiassa parhaillaankin...

aika huvittavaa, koska oon aina aatellut, että oon aika samantyyppinen ihminen ku säkin...siis ainakin sen kuvan kanssa mitä susta tän blogin kautta tulee! :-) noo, eikaisemitään, piti vaan tulla nyt ilmoittamaan, että mielipiteesi on väärä! (huuuumoriaa)
:----)

raita 2 kirjoitti...

i agree !

http://www.raita2.blogspot.com/

Nana kirjoitti...

vaniljajäätelö yäks.
ja noi sadetakkileggarit, hyihyihyi. nominationit on niiiin peruslahjoi, niitä antaa mummit ja kummit kun ei mielikuvitus riitä muuhun=D öö en osaa käyttää farmvillee edes, ja banskut ei muutenkaa oo mitää lempparihedelmii=)

JJ kirjoitti...

oooo vähän jännä, olin joka ikisestä asiasta samaa mieltä !! :D eli et ole ainoa joka ajattelee noin.. ja twilightit myös :''D

Anonyymi kirjoitti...

mä luulin, että oon ainut, joka tykkää vihreistä banaaneista!! :D kiiiitooos<3

Riikka kirjoitti...

Aika samat ärsytyskohteet täälläkin. Paitsi että wet lookeistä pidän!

Mä en kans tajuu tota farmvillee, en oo kyllä koskaan edes koittanut sitä.. Mutta siis joku ihmeen maatila facebookissa? ei tajua..

Ja noi nominations korut myös ihmetyttää, ei ne ole edes hienoja..! Kamalan hintaisikin..

Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä nominations korut on jotenkin liikkiksii :')

S kirjoitti...

Mun aivot ei riitä ymmärtämään, että miten joku nuori rakastaa klikkailla facessa jotain lehmiä vihreälle alustalle??? Wtf???

Savannah kirjoitti...

yks asia mulla vaan, mahtava blogi, mutta miina on kirjottanu viimeksi lokakuussa??

hanie kirjoitti...

En siis enää oo ainoo ihminen joka syö lähes raakoja banaaneja 8)

ida kirjoitti...

Anonyymi, itseasiassa tein sen juuri- tähän asti oon lähinnä naureskellu ihmisille jotka julkasee niitä farmville kuviaan siellä :-D

Inka, no niin juuri, tota "tosi persoonallinen"-ajatusta en ymmärrä nominationsejen yhteydessä :-D Ja joo, twilight on aika hyvä vitsi :-D ois se varmaan joskus kuudennnella luokalla iskeny?

Chérie, niinpä! Sillä rahalla, minkä laittaa nominationseihin, sais paljon kauniimpiakin koruja, mutta tietty kauneus on katsojan silmissä :-)

VihreäBanaani, hahahah :--D Farmvillen ymmärrän ehkä siinä määrin, että kyllä mäkin The Simsiseistä tykkään, ja se on kai idealtaa jollain tasolla sama? Mutta en ymmärrä nettipelejä kyllä muuten enkä niitä farmville-kuvakansioita :-DD

Joa, hahaa! Uggeja en itse inhoa, mutta oon kyllä hieman jo kyllästyny niihin :--)

Anonyymi, NAM juuri;-D

Fenia, hahah, ymmärrän!

Chonie, no joo, noi vikat on vielä enemmän makuasioita ku noi kolme ekaa :-)

AA, tota en kyllä ymmärrä, että wetlookit ois parhaat päällä, mun jalkoihin ne tuntu älyttömän hiostavilta ja hiertäviltä ja tämmösillä säillä uskois niiden olevan super kylmät? :-DD Muuten ymmärrän kyllä mieltymykset, niitä on monia!

En kyllä sanois että tämmöset tykkäys ja ei tykkäys-mielipiteet hirveesti kertois ihmisestä:-D

raita2, loistavaa;-)

Nana, no juuri näin :-D Mustaki tuntuu että noi Nominationsit on just semmoin helppo ja muka persoonallinen lahja.

JJ, hahaa, no et ole :-D

Anonyymi, et oo! Mulla on ystävä joka säilyttää ne banskut vielä mielellään jääkaapissakin, koska kylmät ja sopivan keltaset banskut on love!

Riikka, no niinpä :--DD

Juuli, no ehkä idealtaan joo, mutta ei ulkonäöltään mun mielestä:-D

S, niin ja ei välttämättä edes nuori :: D

Savannah, trueee, en tiedä itsekään miksei neiti päivitä, mutta päivittää kun kerkee ja haluaa!

hanie, et ole! Ne on sillai just parhaita, nammms ;-D

Annanna kirjoitti...

miten voi sattua, että mä en jostain syystä myöskään pidä mistään noista jutuista :D ps. ihanaa että ootta tehny paluun bloggailun pariin! ehti tulla jo ikävä kaikkia ihania postauksia =)! hyvää joulun alkua :)!

alina catherina kirjoitti...

Mä oon niiiin samaa mieltä noista kaikista! :---DD

oona kirjoitti...

Vihaan nominatoneja, ne ovat rumia, kalliita, persoonattomia.. yööhh. Vihaan kun niitä on jokaisen kädessä! Ne ovat rumia! :--D

iina kirjoitti...

Farmville on joku maailman hirvein peli oikeesti!

Eetu kirjoitti...

Samaa mieltä kaikesta muusta paitsi Agynessista ja FarmVillesta :D Eikä wet lookeissa kai mitään vikaa ole sillä eipä ole tullut juuri testailtua :))

Aija kirjoitti...

vaniljajäätelö ja farmville on hyyyyi!

juuhel_da_vampire_lover kirjoitti...

twilight on just tosi jees hhahahhaa!!!!!! ::: D

lipu kirjoitti...

Oon ihan samaa mieltä kaikista muista paitsi wetlookeista :DD

Anonyymi kirjoitti...

Joo Nominstionit on niin äähh, en tykkää, melkein kaikilla kavereilla on sellanen ja oon vaan odottanu sitä päivää ku ittellenikin joku sellasen ostaa! Toivottavasti sitä ei tule... : D
Mäkään en kyllä oikeen välitä niistä kypsistä banaaneista...

!asta kirjoitti...

muista nyt en oikein osaa sanoo mutta toi farmville... voi luoja:D

Niina kirjoitti...

ainoo mikä noissa ärsyttää on Farmville!! ja varsinkin jos joku lähettelee jostain farmville kutsuja facebookissa :DDD

eerika kirjoitti...

wet-lookit ja nomination, ei mee minu päähän :--)

snes kirjoitti...

vaniljajätski on lettuja ja mustikkapiirakkaa varten ihan ykkönen! ei niihin voi mitään toffeepallo-suklaakastike-keksinpala ja rusinajäätelöä työntää!

ida kirjoitti...

Annanna, hahahha :-D Ihanaa että oot löytäny takas!;-) Samoin sulle♥

alina catherina, hahaah loistavaa!

oona, no niii-in, ne näyttää suhteellisen halvoilta siihen verrattuna, mitä ne maksaa.

iina, mä en tiiä ku en oo pelannu, mut maailman rasittavinta on saada niitä kutsuja :: D

Eetu, hahaha sounds good::D

Aija, niinpä, blah!

juuhel, NO EI OOOO :-(

Elle, hahaa, hyvä maku siis :-D

Anonyymi, no aivan, toi on semmoin lahja minkä moni varmaan saa rippilahjaks tms D: kypsät banskut sopii vaan pirtelööön ymmms!

!asta, ei siihen muita sanoja tarvitakaa :-D

Niina, no älä muuta sano :-D blokkasin sen just, eli niitä ei kai sit pitäs enää tulla!?

ee, niinpä!

snes, totta, erityisesti mustikkapiirakan kanssa se on ehdoton, mutta tarkoitinkin tuolla nimenomaan sitä, että se on musta älyttömän tylsää yksinään ;-)

Emppu kirjoitti...

Mä oon IHAN TÄSMÄLLEEN samaa mieltä! Varsinkin noista nomination-koruista, niissä ei oo oikeesti mitään yksilöllistä! Monilla kavereillani on se ja mä en vaan nää mikä siinä nyt on niin hienoa :D Varsinkin kun monilla on ihan samanlaiset.

Ja Farmville: EN VOI SIETÄÄ/YMMÄRTÄÄÄÄÄ! :D

Anonyymi kirjoitti...

allekirjoitan noi kaikki, ERITYISESTI nominationit!

Anonyymi kirjoitti...

mul on nomination, mut en oo ikinä siihen mitään itte ostannu, ne palat on mulle tärkeitä, jokaiseen liittyy tarina ja muisto ostajasta... tosin vaikka kaikki lahjat on ihania mutta nii....... :D

aaK kirjoitti...

Itselleni Nomination koru muistuttaa läheisistä ihmisistä ja tärkeistä asioista. Kerään paloja, joissa on itselleni jokin merkitys, en siksi että saisin jonkun ihkun pinkin härpäkepalan ranteeseeni. Koru sopii arkeen ja tuo edes jotain piristystä päivään, kun huomaa ranteesta vaikkapa läheisen nimen ensimmäisen kirjaimen :) Toki pidän myös muita rannekoruja, mutta niihin ei ole kertynyt juurikaan samanlaista tunnearvoa.

milaina kirjoitti...

musta nominationit voi olla oikeastikin tyylikkäitä (kuten omani, nyt lähti uskottavuus - haha)! :> mutta kun siihen koruun kerää vain tietynlaisia koristeita, niin se on huomattavasti kivemman näköinen kuin erivärisiä kiviä ja killuttimia täynnä olevat "jees i'm sou sexy topi LOVES J"-väkerrelmät ((:

sitä paitsi ollaan poikkiksen kanssa "norsukihloissa" just kultaisilla nomination-palasilla, molemmilla on samanlaiset, joskin sillä big-rannekkeessa :--) musta ihan kiva vaihtoehto ystävyyskoruille ja teinikihlasormuksille. :b

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki mainitut voisin poimia omaan inhokkilistaani!! Kuin omasta päästä.

Anonyymi kirjoitti...

Allekirjoitan kaikki paitsi banaanit. :) Olen meidän perheestä se, joka syö kaikki rusehtuneet banaanit. Tykkään.

Anonyymi kirjoitti...

höh ite en kyl tiiä ketää joka tykkää kypsistä banaaneista. :o raakana/puoliks raakana kaikki mun tutut ne vetää. JA JOOOO on nii ärsyttävää ku kaikki hehkuttaa farmvillee ja nominationeja ja ite en nää niissä yhtää mitää ihmeellistä :ss

Anonyymi kirjoitti...

Oon niin samaa mieltä sun kaa noista. Wet lookit on karkeesti sanottuna hirveitä :s en pukis niitä päälleni. Nominations-koruissa mua ei veihätä mikään. Ne on niin öö tylsiä. Farmville vois painuu jonnekkin! Onneks se pahin huuma on jo laantunut.

Toi banaani juttu ei silleen. Inhoon kyllä ylikypsiä, mutta raakaan taittuva on vielä kamalampaa :D
Ja sitten tää vaniljajäätelö on kans niin turhaa. Ei maistu miltään

Camilla kirjoitti...

Legginssit eivät ole koskaan päässet omaan jalkaani asti, paitsi lapsuudessa jolloin niitä kutsuttiin toisella nimellä (trikoot) vaikka kyseessä on aivan sama asia. =D

Vihreät banaanit on parhaita. Jos banaaneihin ehtii tulla ruskeaa, lahjoitan ne aina työkaverille. =)

Tavallinen vaniljajäätelö on mautonta, mutta vanhanajanvanilja on ihanaa.

Kiira kirjoitti...

siis mulla on täsmälleen samat top5 tälläset inhokit! vaikka banaanissa oon eri mieltä ;)