1/18/2012

øøøøøøøøøøøøøøøøøøøøøøøøøøøøøø

Moi. Oon nykyään kuulemma "helt voksen" eli ihan aikuinen kun oon viime viikolla täyttänyt suurenmoiset 21 vuotta. Välillä ei ehkä uskoisi. Miina, 21-vuotias au pair selittää lapsille, miksi Kuli-pillimehu naurattaa. No en selitä, mutta hihityttää. Ihmetelkööt.

Mulla on samat synttärilahjatoiveet kuin kaksi vuotta sitten: sileä iho, hyvä kunto ja poikaystävä. Oon odottanut tosi kärsivällisesti, ja ehkä saanut jo jotain -nimittäin, ystäväni Anna tuolloin kaksi vuotta totesi mun toiveiden tiivistyvän Norjan matkaan. No, täällä ollaan! Oon odottanut kärsivällisesti ja voin odottaa vielä jonkin aikaa. Tuohon ihon sileyteen voisin kommentoida, että en vielä tuolloin kaksi vuotta sitten tainnut tietää, mitä on edessä. Nythän se teini-ikä vasta alkoi, näköjään. Faen.

Mutta vanhuus tuo mukanaan kaikenlaisia kremppoja, ja jos niitä ei ennestään ole, niitä yleensä tulee helpommin kun ei ole enää niin nuori ja vetreä. Nilkanhan voisin helposti nyrjäyttää suunnistamassa tai lenkillä tai toppturilla (en ole keksinyt mitään hyvää ja napakkaa suomennosta sille, että hiihdetään vuoren päälle ja lasketellaan se alas), mutta ei. Minä liukastun kaupan pihassa niin kuin mummot. Nyt sitten kävelenkin niin kuin mummot. Ja mun nilkka muistuttaa norsun nilkkaa.

Onneksi eilen alkoi Tromsø International Film Festival!!!!! Ei tämä kaupunki mikään maailman napa ole, mutta tämän viikon aikana niin voisi melkein luulla. Frozen land moving pictures!! Täällä on torilla lumesta rakennettu valkokangas. Tänään aamulla yhdeksän aikaan olin siellä katsomassa itäeurooppalaisia nukkeanimaatioita. Ne on ihania!

snowscreenyaaaa

hurukunkku

nolo123

HAHAHA en oo koskaan ollut mikään valokuvaaja, mutta täällä musta on kehittynyt oikein hurukuvaajien kunkku!!!!

13 kommenttia:

juuli kirjoitti...

voi eiii en muistanut lainkaan onnitella sinua vaikka onnittelin kanssasynttärisankareita !!! tuplaonnittelut siis nyt mielipahan poistamiseksi =))

Ida365.fi kirjoitti...

hurukunkku oot BEST!!!!!!!!! mäkään en tiennyt mitään silloin joskus kun ulisin yhdestä näpystä, aRHG............. onneks dalacin on superhyperok!!!

saat pia postiii, tosin taisin kirjottaa norja o:n viivan väärinpäi xD noloo alottelijan moka!!! x)))))) ja tuo filmivestarikuva on ihana ja sie oot kauniina!!!!!!!!! <3__<3

tuuli kirjoitti...

Ainakin olet kaunis ja ihana :> onnea! aika upea tuo lumijuttu, hauska!

iina kirjoitti...

huh, en oo sittenkään ainoa, joka onnistuu liukastumaan tasaisella maalla ja nyrjäyttämään nilkkansa, jesh ! pahinta oli yks aamu nilkuttaa ratikkaan, kun mummotkin meni lujempaa kuin mä. damn it.

Anonyymi kirjoitti...

ootko koskaan seurustellut?:) älä, pliis, vedä tätä mikskään vitsiks tai hullunhauskaks vastaukses, vaan haluisin vaan kuulla. :)

Anonyymi kirjoitti...

ootko koskaan seurustellut?:) älä, pliis, vedä tätä mikskään vitsiks tai hullunhauskaks vastaukses, vaan haluisin vaan kuulla. :)

anna_666 kirjoitti...

nii, ootko koskaan seukannu kenenkää kaa sillee vakkariin? pliis vastaa !!!! ei se oo yhtään henk koht kun oot täällä blogissakin niin se olis tosi okei. niin että ootko??

Anonyymi kirjoitti...

no olipa taas hauskaa...

Miina kirjoitti...

KIIITTTIII JUULI!!! haha myöhäiset onnittelut on aina ok, silloni tuntuu että synttärit onn joka päivä, eikä ees vanhene! :--D

Royals I've met and liked: hurukunkku, Salsa King and Diskokuningas!? IDA minä tykkään sinusta ja en millään malttaisi odottaa sun kirjettää!! Ei oo alottelijalta paha moka jos viiva on väärin päin xDxD ite en tiiä miten täkäläinen Ä kirjotetään käsin!

Oi kiitos tosi paljon, tuuli!! Toi snowscreen on livenä oikein superhieno, kun kuulee miten äänentoistoonkin on panostettu!

iina, ollaan kohtalotovereita: luin että sääkin tyrit perjantaina 13. päivä? Ja minä kun oon aina puhissut ettei mikään tietty päivä voi olla epäonninen!

Anonyymi, hullunhauskaa olis tietää kanssa että miksi sua kiinnostaaaaaaaaaaa :):)

Anna_666 Diskokunkku onks tää joku totuus vai tehtävä hä hä?? xD

Anonyymi kirjoitti...

Entä ootko koskaan julkisella paikalla kosinut ketään? Vastaa ihan tosi mielessä, ei oo kiva jos lyöt lekkeriksi. Tulee paha mieli. Sitten kanssa sellaista, että montako ihastusta sulla oli viidennellä luokalla? Voit laskea keskiarvon, jos jotkut niistä olivat vähän epävarmoja. Tarkoitan esim, että Kimiin olin ihastunut maanantaina, mutta tiistaina se etuili mua ruokajonossa, joten enpä taidakaan olla enää niin rakkauden ulapalla. Entä oletko rakastanut lenkkareihin sonnustautunutta miestä?

Anonyymi kirjoitti...

yks juttu voitko vastata ihan tosi kyseessä mielellä että niin onko kumpi kivempi koira jolla on päässä potta vai koira jolle on laitettu kommando pipo??? oot kuitenki koira kamu nii aattelin et ois kiva jos vastaisit.. :)

Anonyymi kirjoitti...

no jos ei tromssa niin tää blogi ainakin on maailman napa, 11 kommenttia!!!!! pääsetteks kohta ehkä indie daysiin???? eikö sekin oo miina sun synttäritoive, sinut tuntien, luulisin!!!

ps jos haluisitte lyödä rahoiksi, tai siis saada vähän taskurahaa tästä blogista, suosittu näköjään, niin voin auttaa hankkii sponssei! jos vähän vilauttelisitte niitten tuotteita vaikka kuvissa sitten, kehaisisitte, ei mitään suurta....

kramkram, kauppa__tieteilijä__91

Miina kirjoitti...

Anonyymi, en oo kosinu paitsi lasketaax se ku oon ehkä sanonu Lindaa miun vaimox joskus kadulla enkä kysyny siltä lupaa eka?????? Mun viidennen luokan ihastuksien keski__arvo on 4,3! Yhtä en laske kokonaisex ku rakastin sitä waa 30%. Toi kolmas kyssä on HEEEEI vähän henk.koHt eiKÖÖÖÖ??!?!?

Anna ku vastaan tosi mielessä!!! onx tää joku kompa vai? :) Minä oon koira kamu ja siks lippis on koiralla hienoin!!! Kato vaikka, eiks oo mageee: http://1.bp.blogspot.com/-lT_qeCwikXk/Tc-TwxzZTFI/AAAAAAAABR0/sH0cku-RdPI/s1600/cap+dog.jpg

kyss og klem sulle, kauppa tieteilijä!!!! Sinä se tiiät kaikki hyvät vinkit ja mitä oikeesti haluisi mut en vaa kehtaa sanoo! Meitä on itse asiassa udeasti pyydetty indie daysiin ku ollaan niin suosittuja ja sovittais sinne niin hyvin :):) okei nyt huijasin.
voitko alkaa meidän sponsoriks?? oot näkyny meidän kuvissa aika usein ja ollaan varmaan kehuttukin. Okei no se yks juttu ei vähän niin kuin ollut kehu, mutta voin ottaa sen takasin, jos alat. ;);) Sopiiko?