1/05/2012

Uuden vuoden toivotus tai jokin sellainen

Mun viime vuosi oli ihan kiva. Tajusin juuri, että asuin viime vuoden aikana kolmessa paikassa. Yhdessä paikassa Marttikin oli kylässä. Se kävi siellä ainakin kaksi kertaa, ja sillä toisella kerralla Jutta puki sille sukkahousuista tehdyt vaipat:

marttikylässä

Mun mielestä ne on maailman hienoimmat koiranvaipat, ja ihan toimivat, koska Martti ei sillä kertaa pissinyt mun matolle. Terkkuja Martille!!!!

Täällä toisessa paikassa olen myös paljon tekemissä vaippojen kanssa, mutta niistä vaipoista mulla ei ole kuvia. Eipä ole kuvia paljon muustakaan, koska ulkona niin pimeä koko ajan -edelleen. Tai no, on mulla kuva ihan hienosta piparkakkutalosta:

mun talo

Vaalenapunainen ja glitter on täällä kovia juttuja. Myös My Little Petshop, jonka hahmot muuten asuttavat yllä olevaa taloa. Itselläni taisi nelivuotiaana se kovin juttu olla Katuhait? Tai Prätkähiiret (Moto oli mun lemppari!)? Tai Leijonakuningas?

En ollut ajatellut asua täällä Norjassa virallisesti, mutta tänään sitten sain tänne Kelan lähettämän kirjeen, jossa lukee, että heille on tullut tietoon mun nykyinen ulkomailla oleskeluni, ja että mun pitää virallisesti ilmoittaa asuvani täällä virallisesti. Nyt asun ja oleskelen ulkomailla, ihan virallisestikin. Ja vielä työsuhdeasunnossa. Cool!

Muuttamisen lisäksi tein kai viime vuonna muutakin: Kävin muun muassa Amsterdamissa ja Puolassa (parikin kertaa) ja töissä (monta kertaa) ja koulussa (en niin montaa kertaa) ja kaikenlaisissa kokeissa ja omissa ylioppilasjuhlissani. Amsterdamiin ainakin voisin mennä toistekin!

muumitrolle

eli HYVÄÄ UUTTAVUOTTA (vähän myöhässä, mutta niin minä aina olen)!!!! Oon päättänyt että tästä vuodesta tulee paras vuosi ja toivon sitä samaa myös teille!

-miina

P.S Kannattaa kuunnella Caribouta. Se on hyvä! Olisiko teillä mulle musavinkkejä? Voin myös jakaa sellaisia teille, jos haluatte. Ja tästä tulikin mieleeni, että mun pitäisi ehkä päivittää tätä blookia useammin.

6 kommenttia:

Saara Elina kirjoitti...

ei vitsi taas niin hulvaton postaus:---DD amsterdam on rakkaus!

voiko kysyy miten ootte saanu otsikon tolleen mustalle pohjalle?

koira_vihaaja83 kirjoitti...

ihme koira blogi....... ennen tätä oli kiva lukea kun oli kuvia vaatteista, mutta nyt ei kiinnosta koska tollaset elukat... huoh.

koira_rakastaja76 kirjoitti...

kiva koira...

Miina kirjoitti...

Saara Elina: Amsterdam on todellakin ihana kaupunki!! Haluaisin mielelläni vaikka asua siellä, mutta toisaalta siellä ei pahemmin voi rymytä metsissä, ja minä kun tykkään rymyämisestä niin paljon. Höh...

koira_tyyppi a ei-koira_tyyppi: meidän blogin kuvaus blogilistalla on ihan väärä! tää o koira blogi!!!!! joskus myös kaniini ja siili blogi mutta saas nähä.....

Ida kirjoitti...

me muute pyydettiin lindan kaa caribouta klubilla. ei tullu, vaikka lupasivat. just just.

Miina kirjoitti...

Oliks Hang the DJ? Hölmöä, luulisin että Klubilla soittaisivat kun ovat ennenkin soittaneet mielellään. MÖÖ!