10/10/2009

kun ainoastaan ajatellaan, voiko ukkosella uidakaan?

Pitkästä aikaa pääsin kuuntelemaan hyvää livemusiikkia. Pakkahuoneen eilinen keikka oli mulle kaksi kärpästä yhdellä iskulla: sekä lämppäri, että illan pääesiintyjä kuuluu suosikkeihini live-esiintyjien suhteen ja musiikillisesti ylipäätäänkin.

Oli ihanaa päästä pomppimaan, tanssimaan ja laulamaan hyvässä seurassa, eikä se lähes eturivissä paikallaan tönöttänyt ja muita tönivä herrasmieskään pilannut fiilistä. Täytyy kuitenkin ihmetellä miksi ihminen änkeää eturiviin jos ärsyyntyy suunnatomasti toisten tanssimisesta ja pomppimisesta -keikkaahan voi luonnollisesti seurata hieman kauempaakin, jossa ei ole sitä varaa että muut fiilistelee ja tanssahtelee sun kengille. Se nimittäin saattaa olla vaarana kun sinne eturiviin änkeää.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Aamuinen kurkkukipukin on mennyttä jääminttu-Mynthonien ansiosta, sen siitä saa kun osaa biisit ulkoa ja on hyvä fiilis. Oliko kukaan teistä jammailemassa Pakkahuoneella? Täältä voi fiilistellä eilistä keikkaa, synestesia oli kiva ylläri, muutenkin jäi hirmu hyvä fiilis koko reissusta. Livemusiikista innostuneena: tuskin maltan odottaa joulukuuta ja The Soundsia!

Image and video hosting by TinyPic

Kivaa lauantai-iltaa, minä katson vielä jakson Skinsiä ja värjään kulmakarvani.


Ida

21 kommenttia:

juuli kirjoitti...

jeee kivaa oli <3 :)) mäki selvisin hengissä heikotuksestani :D

juuli kirjoitti...

ps kiva tää uus ! :))

ida kirjoitti...

juulilili, niin oli!:---D hyvä sitten että se meni ohi, kurjaa että heikotus ees tuli :--( mulle oli kyllä ihan oikee ratkasu lähtee keikan jälkeen kotiin, olin ihan poikki :-D ja kiitti♥

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tuo paljettitoppi! Ja kiva kun kuvat on isoja :)

ida kirjoitti...

Anonyymi, kiitos! Itsekin tykkään eniten isoista kuvista.

Anonyymi kirjoitti...

keikka oli pirun hyvä!!!
juuheli

ida kirjoitti...

juuheli, NO EIKÖS vain!! hei sulla on täällä oma tunnus, voit komsuilla silläkin *hehs* :P !!

Anonyymi kirjoitti...

ei näytä kovin hyvältä tää teijän blogin tulevaisuus tällä päivitystahdilla.. :<<<

ida kirjoitti...

Ja miten niin? :--D ei tavoitteena olekaan mikään top10 joka vaatii säännöllistä päivittelemistä. Se päivitystahti ja sen ylläpito oli turhauttavaa entisessä blogissa.

Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä niitä päivityksiä ei tarvii ees tehä joka päivä. Tekee sitte ku on jotain kirjotettavaa :--)

ida kirjoitti...

Anonyymi, oon aivan täysin samaa mieltä;-) blogi käy helposti tylsäksi jos se noudattaa koko ajan samaa kaavaa.

Anonyymi kirjoitti...

jees, hyvä et ootte back!
ja kiva että keikka natsas, harmi kun ei ite kerenny =(

ida kirjoitti...

Juuli, of courseee :--D Oli kyllä huippu keikka, pmmp on livenä niin loistava. ja risto todellakin lämppäs yleisön :--D

Anonyymi kirjoitti...

Risto kyllä osaa sen homman!!

Anna-Erica kirjoitti...

olipas kiva että löysin tähän blogiin ihan sattumalta! olinkin odottanut teiltä jotakin jatkoa jossakin muodossa! :D
ja postaustahdista, itekin oon sitä mieltä että ei sitä tarvii jatkuvasti päivittää, turhaan tulee vaan siitä stressiä. Muutenkin kivempi lukea juttuja joissa on enemmän asiaa.

mun mielestä nuo mynthonit maistuu ihan lasten hammastahnalta. ihan näin btw :D

ida kirjoitti...

aeb, hienoa että löysit tänne (---: ! jeps, ei meillä ollut aikomuksenakaan lopettaa kokonaan, mutta haluttiin vaihtaa kokoonpanoa ja "alottaa puhtaalta pöydältä". Oon samaa mieltä tuosta kirjoitustahdista ja sisällöstä. Eilen oli muuten pakko maistella uudella tapaa noita mynthoneita, ja toden totta, ne maistuu hammastahnalle, lasten nimenomaan :-D nam silti!

Anonyymi kirjoitti...

kiva toi chanel tyylinen laukku. tykkään valkoisesta versiostakin:=)

ida kirjoitti...

Anonyymi, thankjuu!:-D mäkin tykkään kaikista noista ketjuhihnalaukuista, oon aina ihan myyty jos laukussa on ketjuolkain........ ah!

Anonyymi kirjoitti...

Ei tätä jaksa tulla enää lukkee, ku tietää ettei tääl kummiskaa oo tullut uutta postausta, ku viimeks viikko sitten :( Menetitte nyt yhen lukijan, sorry, mut se on teijän oma vika.

emmi / NO FASHION VICTIMS kirjoitti...

Tytööt, teidät on haastettu ;>

http://nofashionvictims.blogspot.com/2009/10/confessions.html

Jutta kirjoitti...

Anonyymi, voi vitsiiihh, yks uppee lukija meni ja vielä _MEIJÄN OMA VIKA_!!! =(=(