10/28/2009

at the party

Olin viikonloppuna ihanilla synttärijuhlilla ja päätin ikuistaa muutamia kivoja yksityiskohtia juhlista.

Image and video hosting by TinyPic

Pöytää koristi kaunis kukka-asetelma, ja herkut olivat 7-vuotiaan synttärisankarin itse valitsemia. Tarjolla oli mm. suklaakakkua ja amerikan unelma-kakkua, joka koostui keksipohjasta, vaahtokarkeista ja valkosuklaasta. Jep, se oli yhtä ällömakeaa, miltä kuulostaakin... :-D

Image and video hosting by TinyPic

Olen kokenut silmämeikittömän meikkaamisen hieman haasteelliseksi, etenkin juhliin mentäessä, mutta sitten keksin sen! Huulipunat. Otin käyttöön seiskaluokalla ostetun punaisen kiiltopunan, joka ajaa asiansa yhäkin. Huulista ei tule kiiltopunalla minun makuuni liian shokeeraavat, mutta toisaalta laadun ja punan iän takia sitä saa olla koko ajan lisäilemässä, vaikka pohjustus olisi kunnossa.

Nyt uusinta Oliviaa ja Trendiä lukiessani olen vakuuttunut siitä, että tarvitsen meikkivalikoimaani lisää huulipunia- ainakin pigmenttisemmän punaisen ja ehkä jopa jonkin luumuun taittuvan sävyn. Kesällä haikailin pinkistä, mutta en sellaista uskaltanut tosissani edes miettiä. Olen myös huomannut sen, että huulipunat ovat paljon kivempia käytössä kuin huulikiillot! Jotenkin en osaa huulikiiltojen kanssa olla: huulet tuntuvat tyhmiltä ja hiukset tarttuvat niihin kiinni. Huulipunissa -edes tässä kiiltopunassa- ei ole sitä ongelmaa!

Image and video hosting by TinyPic

Huulipunista innostuneena taidan maalata huuleni myös tämän viikonlopun juhliin- toivottavasti saadaan niistäkin paljon kuvamateriaalia, kyseessä on nimittäin naamiaiset Halloweenin kunniaksi!

Ida

13 kommenttia:

kurrnau kirjoitti...

miks et voi käyttää silmämeikkiä?

kurrnau kirjoitti...

miks et voi käyttää silmämeikkiä?

rita-nic0le kirjoitti...

voi vitsi eikö sun silmä oo vieläkään parantunut? :s
kivan värinen huulipuna, otahan kuvia missä sulla on sitä :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia :>

Fenia kirjoitti...

Mäkin rakastan huulipunia :D

JENNI kirjoitti...

oi tosi nättin näköstä!:o

kiva tää sun blogis muuten!=)

ida kirjoitti...

kurrnau, mulla on vielä lääkekuuri silmätulehduksen vuoksi meneillään, enkä viitsi ärsyttää silmää käyttämällä meikkiä.

rita-nic0le, on se jo parantunut sinänsä, mutta koska kuuri loppuu vasta tänään niin en oo uskaltanu käyttää silmämeikkiä >: vähän ollu hassu fiilis kyllä :-D joo, pitää laittaa! jos ens viikonlopusta saadaan julkaisukelpoista matskuu, niin niissä sitten näkynee;-)

Anonyymi, kiitti c:

Fenia, ne on kyllä kivoja, tosin oon tajunnu sen vasta nyt :-D ja silti mulla on pieni kynnys käyttää niitä.

JENNI, eikös ole! Ja siis tarkoitat kai MEIDÄN blogia, mutta kiitos paljon :-D!

emmi kirjoitti...

Kuolin just :< tarvin sitä unelmamössökakkua nyyyt!

Oisit muuten ottanu kuvan ittestäs huulipunattuna, senkin huitula. Voin niin kuvitella kuinka hyvin punahuulet sopii sulle, hiusten ja sun ihon kanssa varmaan ihan täydellinen kontrasti!

intiaanidisko kirjoitti...

Ihanaa ida etät oot tullut takaisin! sun postaukset on nimittäin parhaita<3

ida kirjoitti...

emmi, oh noes! ei pitäis ikinä kattoa kuvaamiaan herkkuja nälkäsenä, saati toisten kuvaamia :-D

Olis kyl varmaan pitäny kuvailla, mut jotenkin sukujuhlissa käy aina niin, että muistikortilla ei oo yhtäkään kuvaa musta, kuten nytki=) Mut kai mun punahuulista tulee kuvaa myöhemmin, kun oon niin innostunu, ja nyt en enää ees oo truehuitula kun on taas mascaraa... voihan vidu :-(

intiaanidisko, ääks hihii kiitti!♥ nää on aika päiväkirja-tyyppisiä nykyään, kun en halua ja jaksa esitellä jokaista vaatekappaletta koko kansalle yms :-D

Dee kirjoitti...

HEI miksen mä oo tajunnu että teillä on uus blogi? vähänkö oon pihalla :-(

pisshead kirjoitti...

aaaaaaa! Sain kauheen slaagin kun törmäsin tähän blogiin ihan yllättäen! Ihanaa tytöt! :--------------)

ida kirjoitti...

Dee, hahaa koska aloitimme hieman matalalla profiililla! Kiva kun löysit seuraamme ;--D

pisshead, GREAT GREAT !:--D