9/16/2010

Always the summers are slipping away

pläänieiooo


overrated


uusiyritys


buuuriaal

Päätin jo alusta alkaen olla tarkka tämän syksyn kanssa: jo elokuun puolivälistä alkaen aloin tarkastella pihamme vaahteranlehtien väriä säännöllisesti, ettei vain mikään syksyyn viittaava merkki menisi sivusuun. Viime vuonna minulle kävi nimittäin köpelösti - en ollenkaan huomannut syksyn tuloa, ja vasta kun viimein havahduin, olikin liian myöhä. Omenat olivat mätkähtänee maahan jo aikapäiviä sitten, puiden lehdistä puhumattakaaan. Elin kiireen ja stressin keskellä: minulla oli ensimmäiset kirjoitukset, reenasin tuhat tuntia viikossa ja havahduin samalla, että lukiossa voi myös opiskella.
Nyt olen nauttinut suuresti syksystä, eikä mikään ole viuhahtanut ohi silmieni - ostin myös kaksi nerokasta neuletakkia ja yhdet korvaamattomat kengät, jotka ilostuttavat minua suuresti monikäyttöisyydellänsä. Syksyllä tulee aina hyvin nostalginen olo, sillä siihen liittyy tietenkin koulujen alkaminen. Nyt olen miettinyt hyvin paljon vuotta -07, jolloin aloitin lukion ja sitä, kuinka uutta ja jännää kaikki oli. Muistelen myös lämmöllä mun ja Idan silloista tapaa pukeutua - jotenkin tosi söpöä, tyttömäistä ja viatonta - vielä ennen erästä omalta kohdalta kauhistuttavaa hupparivaihetta, joka turmeloi pukeutumiseeni liittyvän luovuuden. Mikä kurimus!
(Vaatehistoriasta lisää myöhemmin :- D)

Linda

7 kommenttia:

sara kirjoitti...

porcupine treee <3

RITVA kirjoitti...

ooooh mistä toi sun takki on?

SchoOL_LoVeR_247_91 kirjoitti...

NO HUHHU! MEINASIN JO LAITTAA KOMMENTTIA ETTÄ VOITTEKO NYT VITTU KIRJOTTAA TÄTÄ BLOGII JA NYT VAA SELITÄT JTN OMAA SETTII EI HELKUTTI!!!

oikeesti, tätä mieee odotin!!!!!!!!!!!

Ps Oon tätä nykyä koulus 247, halusin vaan kertoo :P:P:P:P:P:P:P:P

Anonyymi kirjoitti...

hyyyiiii vittuuuu jtn porcupine treetä jtn rajaa hei!!!!!!! sitä kuuntelee vaan rumat nörttipojat

Anonyymi kirjoitti...

ÖÖh no mut lindahan ONKIN nörttipoika???!?!!

abuser kirjoitti...

ihan sika prono toi violettihiuksinen muija!!!!

Linda kirjoitti...

Sara, äläpä muuta virka :- D

Ritva, h&m

Anonyymi, sitä kuuntelee vain baabelit ja portot!

school_lover,
tää blogi o iha su juttu ja elämä eli ku se linda postaa nii sul o haluu elämälle tee räppi laita mikseriin ok moi

Abuser, stop misusing the Internet! Only now can I understand your real character - henceworth you are regarded as a gangbanger and do not put the blame on me! By behaving correctly you will receive credence!